Premium Value Bets aloitti toimintansa lähes tarkalleen vuosi sitten, 18.4.2015. Juhlimme syntymäpäivää koko huhtikuun ajan Twitter-arvonnoin – osallistumalla voit voittaa käyttöoikeuden palveluun. Juuri ennen vuosipäivää tuli täyteen myös kolmas ”kvartaali” eli 750 sijoitussuositusta.


Tilanne 15.4.2016

Suositusta

 

%

Toteutunut tuotto

 

%

Kassan kasvu

Kolmannen kvartaalin alussa Track Recordin tulos painui edelleen hieman. Olemme tehneet analyysityöhön liittyvää laadun tarkkailua kauan ja emme havainneet mitään normaalista poikkeavaa. Kyseessä oli vain hermokontrollia koetteleva heikompi jakso, eikä ylimääräisiin toimenpiteisiin ollut tarvetta.
Vuodenvaihteen jälkeen Track Record on noussut tasaisesti uuteen ennätyslukemaansa. Asetimme vuosi sitten äärimmäisen haastavaksi ja kunnianhimoiseksi tavoitteeksi saada pitkässä juoksussa 104 prosentin palautus sijoitetulle pääomalle. Olemme ylittäneet tavoitteen ja tässä hetkessä tyytyväisiä tilanteeseen, mutta edelleen tiukentuva vedonlyöntimarkkina edellyttää jatkuvaa kehitystyötä. Emme voi silti olla korostamatta lähikuukausien olevan poikkeuksellisen lupaavaa aikaa vedonlyöntisijoittamiselle aina EM-finaaliin 10.7.2016 saakka.
Nyt raportoitava kvartaalitulos eli 104,3 prosentin palautus 750 suosituksen jälkeen antaa jo hyvää suuntaa palvelun asiakashyödystä, mutta sarjakohtaiset otokset koko aineiston sisällä ovat pieniä. Tästä johtuen esimerkiksi mäkihypyn poikkeuksellisen korkea palautus tai Valioliigan odotettua matalampi toteutunut tuotto tulevat suositusmäärien edelleen kasvaessa lähestymään tavoitetta. Laskennallinen kassa on kiertänyt vuodessa ympäri n. 4,5 kertaa, joten suosituksiemme erittäin varovaisella panostasollakin pääsemme hyötymään ”korkoa korolle”-ilmiöstä.
Laskennallisella 10 000 euron kassalla 750 ensimmäistä sijoitussuositusta ovat tuottaneet voittoa 1973 euroa ja palautusprosentiksi on muodostunut 104,3%. Suositusten odotettu palautusprosentti on 107,1%. Yhden sijoituksen keskimääräinen panos on ollut 0,57% kassasta. Matalimmillaan kassa oli 85 ratkenneen suosituksen jälkeen 9 325 euroa ja korkeimmillaan 750 ratkenneen suosituksen jälkeen 11 973 euroa. Tavoittelemme pitkällä tähtäimellä 104 prosentin tuottoa kiertävälle pääomalle.

 

 

Panosrajoituksien takia olemme käyttäneet Suomen Ykkösessä normaalia matalampaa panosskaalaa. Haluamme tarjota asiakkaillemme suosituksia sarjaan, jossa uskomme meillä olevan merkittävän edun markkinaan nähden. Rajaamalla panostussuosituksia ehkäisemme Value Bets Track Recordin vääristymistä.

 

 

Kakkoseen, Miesten Superpesikseen, Hiihdon Maailmancupiin, Mäkihypyn Maailmancupiin, Yleisurheiluun, Mestikseen ja Formula 1:een annamme suosituksia ainoastaan Veikkaukselle. Oheisesta taulukosta näet sijoitussuositusten jakautumisen ja tuoton sarjoittain.

Palautusprosentit sarjoittain

Valioliiga 95 % (148 suositusta)
MLS 105 % (101)
Veikkausliiga 102 % (94)
Liiga 100 % (58)
Championship 106 % (52)
Hiihdon Maailmancup 105 % (39)
Bundesliiga 91 % (37)
Ykkönen 106 % (33)
Allsvenskan 102 % (31)
Mäkihypyn Maailmancup 142 % (24)
Copa América 126 % (17)
Superpesis M 159 % (16)
Kakkonen 111 % (12)
Mestis 14 % (11)
A-League 125 % (8)
Jalkapallon MM-karsinta 88 % (8)
Kansainvälinen ystävyysottelu 172 % (7)
Jalkapallon EM-karsinta 83 % (6)
FA Cup 118 % (6)
Gold Cup 148 % (6)
Jääkiekon MM-kisat 54 % (6)
Capital One Cup 86 % (4)
Liigacup 42 % (4)
Mestarien Liiga 120 % (3)
Open Cup 155 % (3)
F1 137 % (3)
ICC 104 % (2)
CHL 0 % (2)
Suomen Cup 482 % (2)
Copa Del Rey 100 % (1)
DFB-Pokal 235 % (1)
Eurooppa Liiga 214 % (1)
FA Community Shield 223 % (1)
Serie A 164 % (1)
Tippeligaen 0 % (1)
Yleisurheilu 130 % (1))


Jos olet ajatellut kokeilla sijoittamista, tee se nyt. Saat kuukauden suositukset satasella.

Tilaa tästä